www.ohjelmasuomi2000.fi | pohjantähden loisteessa

Oscd-1.en tarina on lähtenyt 1999 suuresta tarpeesta saada uutta,sekä jo vanhempaa musiikkia säilötyksi myöskin jälkipolville. Teoksista mm.Kauvatsa- valssi vaati erityisen hyvän sovituksen. Tanssiorkesteri Pohjantähti suhtautui kaikkien levyllä olevien teosten säestystyöhön erittäin positiivisesti. Mirka Dojan silloin toimi erityisenä priimusmottorina. Hänen jo silloin valtavalla asiantietämyksellä saatiinkin uusiakin sävellyksiä levylle. Pohjantähden jäsenet olivat luovuudellaan,sekä taidollaan saamassa ensimmäisiä soittamiaan 12:sta teosta levylle. Levyn työstöhommassa ei aikaa säästetty,ja annettiinkin luovuudelle tilaa,koska aitoja soittimia ja soitantoa käytettiin. Joskaan itse minä J-P olin melko huono arvostelemaan laulusuorituksiani,toisaalta minulla ei ollut aikaa paneutua ääneni 100%.n suoritukseen,toiset työmurheet veivät ääntäni taaksepäin. No jälkeenpäin olen monasti kyllä kuullut ,että Pohjantähden Loisteessa-levy on ollut erittäin ainutkertainen siitä voimme kiittää tekijöitä,ja kuulijoita. Kiittää voi myös muutamia radiokanavia,sekä muitakin yhteistyökumppaneita että teokset ovat soineet. Muita levyntekoon osallistuneita yhteistyökumppaneita on levyn kansipaperiin painettu lukuisan mahtava joukko.
Kun levyn teosta on kulunut yli kymmenen vuotta,voinen mainita muutaman erillispositiivisen asian. Se että mikä mahdollisti myös kuuluisan Kauvatsa-valssin saamisen levylle oli että: 1. Laulu oli äänestetty Kauvatsan kylätoimikunnan järjestämässä Kauvatsalaulukilpailuissa parhaaksi. 2. Laulukoulu Prestossa Päivi Vahela antoi erityiskoulutusta valssin pitämiseksi harjoitettavan laulunopetuksen kärkilauluina Ilkka Nykäsen sovittamana. 3. Ilkka Nykäsen sovitusmallin pohjalta Mirka Dojan sai ehkä sovittajana ideoita,miten jatkaa sovitustyötä Tanssiorkesteri Pohjantähden ideoihin. Yhteistyössä kaikkien studioraitojen sekä tekijöiden kanssa Kauvatsavalssista tuli osuma,mikä tänäkin päivänä saattaa soida jossakinpäin maailmaa. Ilman Ari Alajokimäen sävellystä,Pirjo Tuomisen sanoitusta ,Mirka Dojanin sovitusta,soittajien ja laulajien yhteistyötä ,hikeä,tuskaa ja kyyneleitä ei Kauvatsa-valssista olisi tullut se mikä tuli. Levyn kokonaisuutta ajatellen jokaiseen tehtyyn teokseen liittyy luomisen tarina,mikä on osoitus monista eri kappaleista koostuvasta rakentavasta työskentelystä.

Voit tilata Pohjantähden levyn itsellesi,niin pääset tunnelmaan.

Etusivu | Historiaa | Uutiset | Bittiboxi
Linkit | Tilaa aito CD-levy | Vieraskirja